Sunday, 22 February 2009

Weekend

Viikonloppu oli ja meni. Aika sellanen perussetti, ei mitään hurjaa menoa. Perjantai iltana oltiin pubissa kavereitten ja irlantilaisen vieraan kanssa, launtaina siivoilin ja kävin kaupassa ja röhnäsin. Tänään otin parvekkeella aurinkoa ja luin espanjalaisia juorulehtiä (kröhm, siis katsoin kuvia, jos totta puhutaan...) ja koetin saada aikaan ekonomian projektia huonolla menestyksellä. Joskus tuntuu yksinäiseltä täällä maailmalla kun ei ole montaa ystävää jolle soittaa että haluatko henkailla. Ei niin ettei täällä tapaisia jengiä, kyllä tapaa, joskus liikaakin, mutta suurin osa on aika paljon allekirjoittanutta nuorempaa väkeä joiden kanssa intressit on inan erilaiset. (Itse en ole ensimmäistä kertaa poissa vanhempien valvovien silmien alta niinkuin suurin osa, ah sitä menoa paikallisessa pikkulauantaina!!) Kiharapää tulee visiitille alle kahden viikonkuluttua, jeejee. Ja pääsiäisenä sitten kotiin Irlantiin missä odottaa ystäväparin uuden vauvan tapaaminen, kaverin polttarit, Lapan kanssa hengailua just to name a few! Kaikenkaikkiaana olen tod. happy täällä Espanjassa oloon, aina välillä vaan tekee mieli vähän valittaa, eli valivalivali. Kaverit, tulkaa kylään!!
Juttelin tänään pitkän tovin kämppiksen kanssa jolla on menossa rough patch elämässä. Ero suht pitkäaikaisen poikaystävän kanssa ja ongelmat yliopiston kanssa. Koetin olla sympaattinen ja hyviä neuvoja antava. Tuli jotenkin kovin aikuinen olo. Pelottavaa, koska musta tuli aikuinen? Ei helvetti, nyt ulos juomaan pussikaljaa(siideria!) ja itkemäät ripsarit poskille Yön konsertissa!

Sunday, 15 February 2009

Victory!!

Tänään irlantilaiset päihittivät Italian rugby ottelussa, jeejeejee. Suhteeni rugbyyn alkoi kolmisen vuotta sitten kun muutin Irlantiin ja sillä tiellä olen edelleen. Raavaat miehet suhteellisen tiukoissa pelipaidoissa taklaamassa toisiaan vaan on mun tasosta viihdettä. (Kertoo paljon mun viihteen tasosta, I know...) Ilma oli meilläpäin loistava taasen ja kevättä päin mennään niin että oksat pois. Pitänee varmasti alkaa tehdä jalkahoitoja ja ajaa säärikarvoja tiheämpään tahtiin että kehtaa laittaa shortsit jalkaan ja flopflopit kanssa. Mikä siinä on että pienikin auringon määrän lisäys saa mut innostumaan kaikesta ja olemaan aktiivisempi. Onko se täyttä kemiaa ja D-vitamiiniin liittyvää? Oletan että sama tapahtuu muillekkin kevääseen tultaessa. Nyt nautin turkinpippureista kevään kunniaksi! Vihreää kevään odotusta kaikille! (Ei vissiin ihan vielä päde muualla kun täällä, joten pahoitteluni turhasta hehkutuksesta, mut kun oli pakko, vinkvink.)

Saturday, 14 February 2009

Ystävänpäivää

Hellurei. Tänään oli hyvä päivä. Vietimme irlantilaisten ystävien kanssa ystävänpäivää (ensin tietysti selitin miten Suomessa ystävänpäivänä muutkin kuin parit juhlivat) aurikoisena päivänä partsilla istuskellen ja cavasta ja mansikoista nauttien. Saatoin jopa ruskettua. Sain muutaman ihana ystävänpäiväviestin ystäviltä (KIIKKI!!) ja kiharapää soitti vaan sanoakseen Happy Valentines day, vaikka onkin koko juhlaa vastaa. Kuulemma amerikkalaisten ja Hallmarkin hapatusta. Ah, kyynisyys kunniaan. Varasin meille Alcalasta hotelli huoneen. Alunperin piti majoittua Madridin keskustaan kun kiharapää tulee visitille mutta nyt totesimme että meiltäpäin saa huoneen 100euroa halvemmalla ja Madrid on tunnin junamatkan päässä joten We are going to commute. Maaliskuussa nään taas pojkefrendin, kivaa. Kaukosuhteilu ottaa aina välillä päähän, vaikkakin suurimman osan ajasto olen ihan ookoo. Joskus huomaan että minulle on suurempi ikävä ystäviäni kuin kiharapäätä...pitäisikö minun huolestua suhteeni laadusta? :)

Friday, 13 February 2009

Lättyjä!!

Ostin kaupasta mansikoita ja kun pakastimessa sattu olemaan vanilijajäätelöä niin olihan ihan pakko tehdä lättyjä ala mansikat ja jätski. Nam. Tosin sen seurauksena olo on todella lihava. Dieetti alias elämäntapamuutos ei suju ihan suunnitelmien mukaan, vaikka se viimeviikon vatsatauti hoikisti hieman...
Yliopistolla alko sitten uudet kujeet ja kurssit. Ekonomian laitokselta otan neljä kurssia, kaikki liittyy kehitysekonomiaan(desarollo economico) ja kansainväliseen ekonomiaan. Humanistiselta puolelta valkkasin naistutkimuksen ja taidehistoria ja yhden käännöstyökurssin. Kauheesti duunii mut pakko se on että saa tarvittavat creditit kasaan. Älkää siis ihmetelkä jos hulluuttaa tulevien kuukausien aikana ja huudan ApuaApua kirjakasojeni välistä. Huomenna oli tarkoitus mennä Madridiin sightseeing kierrokselle mutta kun kaikki laiskottaa jäämme varmaankin meidän partsille nauttimaan lettuja ja cavaa mansikoilla. Ehkä sitten ens weekendinä. Sunnutaina on Italia vastaa Irlanti rugby peli joka on pakko nähdä, missasin nimittäin Ranskaan vastaan pelatun matsin ja se oli kuulemma parasta antia kautta aikojen, ketutti. Ja tähän voinkin mainioisti mainita, rugby on maailmankaikkeudne hauskin laji, pelata ja katsoa, suosittelen, naisille myös!!
Avot, sänky kutsuu. Jos jollakulla tulee mieleen Madridin ei niin kuuluisia kohteita jotka ovat näkemisen arvoisia, olkaa niin hyvät ja infotkaa. Yhtiömme kiittää.

Saturday, 7 February 2009

Nonni...

Ei saisi koskaan nuolaista ennenkun tipahtaa. Hehkutin perjantai-illan rientoja ja viimeistä tenttiä niin eikun vatsatautia sille päivälle. Olo alkaa olla nyt parempi mutta perjantai aamusti ketutti, ja paljon. Nyt pitää meilata proffalle epsanjaks ja toivoa etta saan uusia tentin lähiaikoina. (Öö, me gusta...) Fingers cross! Kiharapää oli kovin sympaattinen puhelimessa ja sanoi tulevansa visiitille piakkoin, ehkä paddys day weekend. Jei! Vaikka asun ihan Madridin kupeessa siella hengailu on jäänyt todella vähille, kun bf tulee visiitille pitää leikkiä turistia ja koluta kaikki kivat puistot ja museot. Muutkin, saa tulla kylään, lattialla on tilaa ja torakoita on kovin vähän!
Ens viikolla meikku sittenee vanhenee taas vuodella, ahdistus. Jokavuotinen tuskailu vanhenemisesta ja elämän tarkoituksesta edessä. Voi kyökkä! Eihän oo pakko jos ei taho? Taidan lahjoa itseani ostamalla jotain pienta hömppää henkkikseltä ja kilistelemällä skumppaa, eiku siis cavaa.

Wednesday, 4 February 2009

Sataa ja tulee!

Kauhia ilma tänään!! Rakeita kun Esterin takapuolesta ja tuuli kovinkovasti. Kaupungille lähdin liian keveissa asusteissa ja anselmin pikku varpaat olivat kotiin tullessa ihan jääkalikat. Nyt kupponen kuumaa ja peiton alle, aaah. Viimeinen tentti perjantaina ja sitten menossa juhlistamaan ruotsikaverin läksiäisiä ja lukukauden päättymistä. Sushia ja hyvää seuraa, odotan innolla, jepjep! Mahdollisesti alkoholilla tulee olemaan osuutta asiaan, vaikka vannoin maanantaisen pubi illan jälkeen että Se loppu ny. Ei loppunutkaan. Ens viikolla alkaa sitten uusi lukukausi ja uudet kujeet. Kolme kurssia Ekonomiaa ja kolme kurssia Espanjaa. Muita iloisia uutisia on se että Asokselta pitäisi tulla paketti pian ja onnistuin ostamaan Ebaysta vintage pitsihanskat ensi kesän moniin hääjuhliin. Allekirjoittanut osallistuu ensi kesänä neljiin (onko toi sana?!?) häihin niin pitää panostaa juhla-asuun. Pistänen varmasti voittaja puvusta kuvan tänne niin kaikki näkee mun juhlaloisto. :)